Kävitkö silmäleikkauksessa? Jaa kokemuksesi

Lue kokemukset sairaaloittain: Eiran sairaala | Eyekarelia | Helsingin Silmäsairaala | KSA | Laservisioon | Laser-Porus | Lauttasaaren Silmälääkärikeskus | Medilaser | Mehiläinen | ODL | Terveystalo | Turun Silmäexpertit | Turun Silmälaser Pihlajalinna | Silmäsairaala Valo | Öga

Mikäli luet sivua puhelimella, tästä voit siirtyä kirjoittamaan omasta silmäleikkaus-kokemuksestasi.

Arvosana: 10

Kokemus: Minulta leikattiin laserilla silmät jo 2008 Eiran sairaalassa ja olen myös tosi onnellinen että kävin. Lähtöarvot silmissäni olivat noin -2 ja -3 ellen ihan väärin muistele. Kummassakin silmässä oli vielä hajataittoakin. Esitutkimus tehtiin silmäleikkausta edeltävänä päivänä. Laser-leikkauksen päivänä sain rauhoittavia koska panikoin. Silmien laser-leikkaus oli kuitenkin ohi 10 minuutissa eikä sattunut ollenkaan. Muutaman tunnin silmiä ärsytti kuin olisi ollut hiekkaa silmässä ja ne vuotivat aivan kokoajan. Laseroinnin jälkeinen aika olikin vaikeinta koko leikkauksessa. Illalla kuitenkin katselin jo telkkaria ilman minkäänlaisia vaivoja ja olo oli kuin uudesti syntyneellä. Tarkastukset olivat kuukauden ja puolen vuoden päästä. Kummassakin silmässä todettiin erittäin hyvä näkö. Oikean silmän arvo on nyt 0 ja vasen hitusen plussalla mutta se ei haittaa. Kyllä on ihanaa ilman piilareita ja outoa nähdä normaalisti saunassa ja heti kun herää. Minäkin suosittelen laser-leikkausta kaikille sitä harkitseville ja varsinkin Eiran sairaalan loistavaa Harri Koskelaa!

Silmäleikkaus kokemus - Silmaleikkaus.com

Nimi: Anniina


Sairaala: Eiran sairaala



Arvosana: 10

Kokemus: Kävin pikkusen yli 2 kuukautta sitten Mehiläisessä femtolasik silmien laserleikkauksessa. Nyt elän kuin uudessa maailmassa! Minulla on pikkulapsesta asti ollut silmälasit tai piilarit. Vaikka olisi ollut tätäkin kalliimpaa leikkaaminen, olisin silti mennyt! En ole katunut päätöstäni edes hetkeä, vaan suosittelen sitä aina kaikille ketkä kysyvät. Laserleikkaus-kokemus oli täysin kivuton, eikä sanani riitä kuvaamaan lähellekkään sitä tunnetta mikä minulla nyt on, kun näen täysin normaalisti!!! Olo on kuin pilvissä leijuisi, aivan ihanaa!!! Ennen laser-operaatiota minulla oli 3 ja 3,5 miinusta, nyt molemmat 0.

Silmäleikkaus kokemus - Silmaleikkaus.com

Nimi: Ampiainen


Sairaala: Mehiläinen



Arvosana: 8

Kokemus: Minut leikattiin femtolasikilla Mehiläisessä. Panikoin operointi-päivänä melkoisesti, ja sainkin rauhoittavia jotka auttoivat. Laserleikkaus sujui hyvin, eikä se sattunut yhtään! Silmiin pistetty puudutusaine on tehokasta. Silmäluomien levittäjä ei tuntunut juuri miltään, mutta se silmää vasten painettava laite tuntui epämukavalta. Sitä kesti noin minuutin per silmä, vaikka aika tuntuikin paljon pidemmältä. Sekunnit tuntuivat matelevan toooodellla hitaasti. Nyt näkö on loistava, eikä mitään ongelmia ole ollut silmien kuivumista lukuunottamatta. Sain Mehiläisestä monta eri pakettia erilaisia silmätippoja mukaan, jotka ovat olleet pelastus. Kuivumisen pitäisi loppua, ja se onkin ollut kokoajan vähenevään päin. Oman ja kavereiden kokemusten perusteella voin suositella laserleikkausta jokaiselle, vaikka se tuntuukin pelottavalta. Ilo on rajaton leikkauksen jälkeen :)

Silmäleikkaus kokemus - Silmaleikkaus.com

Nimi: L


Sairaala: Mehiläinen



Arvosana: 9

Kokemus: Minulle suoritettiin silmien laser-leikkaus Medilaserissa, ja suosittelen heitä varauksetta kaikille. Olen helpottunut ja onnellinen, että kaikki sujui täydellisesti! Kuten aiemmin mainittiin, ei kuivuminen ole mitään verrattuna piilareiden aiheuttamaan silmien kuivumiseen. Laser-operaatiosta voisin kertoa kaikille silmäleikkausta ajatteleville, että minua ainakin pelotti eniten kun lääkäri teki läpän. Silmänpaineen noustessa näkö katoaa hetkellisesti, ja mieleen tuli että katsonkohan nyt varmasti oikeaan kohtaan. Laser-leikkaus on nopeasti kuitenkin ohi, ja se on kokemuksena kivuton. Parhaiten käytetyt rahat, vaikka joutuikin parin loman verran säästämään.

Silmäleikkaus kokemus - Silmaleikkaus.com

Nimi: Muhku


Sairaala: Medilaser



Arvosana: 8

Kokemus: Minä olin pari viikkoa sitten FemtoLasik laser-leikkauksessa ja kaikki meni hyvin. Olin lukenut epäonnistumisista ja komplikaatioista, mutta niiden riskit on kuitenkin melko vähäisiä. Kuivumista pelkäsin eniten, koska siitä olin lukenut muiden kokemuksia useaan otteeseen. Nyt voin kuitenkin sanoa, että laser-leikkauksen jälkeen silmien kuivumiset ovat paljon vähäisempiä, lähes olemattomia, kuin kertakäyttö-piilareiden tai silikoni-piilareiden kuivumiset.

Silmäleikkaus kokemus - Silmaleikkaus.com

Nimi: Eemeli


Sairaala: Silmäsairaala






1 - | - 2 - | - 3 - | - 4 - | - 5 - | - 6 - | - 7 - | - 8 - | - 9 - | - 10 - | - 11 - | - 12 - | - 13

Ideoita tai kysyttävää?

Ole hyvä ja täytä lomake