Haaveissa laser silmäleikkaus? Vertaa ja tutki

FirstClinic hinnasto

  • Linssileikkaus 2900 €
  • Esitutkimus 300 €
  • Tarkentava leikkaus ?
  • Jälkikontrollit ? €
  • Osamaksu mahdollisuus
  • Osoite: Käyntiosoite: Erottajankatu 5A, 2. kerros, 00130 Helsinki
  • Ajanvaraus puh.: 040 551 0111
FirstClinic kotisivut

Silmäleikkaus-kokemuksia FirstClinic


Arvosana: 9

Kävin FirstClinic:ssa ehkäpä tunnetuimman silmäkirurgin Jarno Ylitalon operoitavana. Molempiin silmiini tehtiin Femtolasik-leikkaus. Puolisokeuden lisäksi oli tarkoitus päästä eroon eriparisilmistä. Ennakkoarvioinnssa kävin kolme viikkoa aikaisemmin, ja kun mitään estettä leikkaukselle ei ollut, varasin leikkausajan, mutta päätin vielä miettiä asiaa pari viikkoa. Keräsin sen kahden viikon aikana kaikki mahdolliset tiedot ja riskit silmäleikkauksesta ja mietin voittaako hyödyt vai haitat. Päätin lähteä leikkaukseen. Itse operaatioon ja lääkäriin luotin täydellisesti, ainoastaan minua huoletti silmien kuivuminen. Olin lukenut paljon kauhutarinoita siitä, kuinka leikkaus pilaa silmät tehden niistä erittäin kuivat. Minulla oli jo ennestään todettu kuivat silmät ja sen vuoksi en piilareitakaan voinut käyttää kuin max. 1-2 kertaa viikossa ja silloinkaan käyttö ei ollut kovin miellyttävää. Sen verran halusin kuitenkin laseista eroon, että päätin ottaa riskin. Silmälasiton elämä helpottaisi ainakin liikuntaa harrastaessa, koska piilareidenkaan käyttö ei ollut mahdollista enää. Leikkauspäivää jännitin todella paljon. Ennen varsinaista leikkausta silmät tarkistettiin vielä kaikilla mahdollisilla tavoilla ja silloin sain rauhoittavaa lääkettä. Ajattelin aluksi ettei lääke tehoa, koska jännitys vain kasvoi, mutta leikkauksen aikana olinkin ihmeen rauhallinen. Leikkaukseen meni kaiken kaikkiaan 10 minuuttia (esivalmisteluineen) eikä se tuntunut yhtään miltään! Ei edes se silmänpaineen nosto mistä kaikki puhuu. Mutta kai se on yksilöllistä miten leikkauksen kokee. Leikkauksen aikana näin vain valoja ja tähtiä ja sillä hetkellä kun läppä asetettiin takaisin, muistan nähneeni (huonommalla silmällä) seinällä olleen kellon, ja se oli mahtava tunne! Vähän laseroinnista tuli kärähtäneen hajua ja laite piti inhottavaa ääntä, mutta operaation aikana ei kyllä juurikaan ehdi ajatella mitään. Vaikeinta oli ehkä se, että piti koko ajan tuijottaa vihreää valoa. Varsinkin huonompi silmäni harhaili paljon, koska en meinannut nähdä valoa ollenkaan. Onneksi silmän liikkuminen ei nykyään haittaa, koska laitteet ovat nopeita huomaamaan sen. Leikkauksen jälkeen minut ohjattiin pimeään lepohuoneeseen, jossa juttelin toisen leikkauksesta tulleen kanssa. Silmät tuntuivat tässä vaiheessa todella polttelevilta ja toista silmää särki ja pyysinkin särkylääkettä. Tuntui ettei silmiä pystynyt avaamaan ollenkaan. Parin tunnin jälkeen lääkäri pyysi huoneeseensa ja tarkasti läppien kiinnittymisen. Ne oli kiinnittyneet täydellisesti ja näkökin oli jo kuulemma lentäjän tasoa. En tosin kovin kirkkaasti vielä nähnyt, koska silmien turvotuksen vuoksi näkökenttä näytti hyvin sumealta. Kävelin kotiin yksin auringon paistaessa, mikä oli todella tuskallista! Suosittelen ottamaan saattajan mukaan. En voinut kunnolla pitää silmiä auki ja tuntui että törmäilin ihmisiin koko ajan. Illaksi meninkin sitten siskon luo, ja ilta meni pääasiassa lepäillessä ja nukkuessa. Vähän pystyin jo illalla telkkaria katsomaan, mutta silmissä oli tosi voimakas roskantunne edelleen. Klinikalta ei muuten automaattisesti anneta mukaan yöksi silmäsuojia, mutta suosittelen pyytämään niitä. Minä ainakin yritin ensimmäisinä öinä raapia silmiä, joten suojat tulivat todella tarpeeseen! Käytin niitä itseasiassa koko ensimmäisen viikon, ennen kuin uskalsin nukkua ilman. Leikkauksen jälkeisenä aamuna olo oli jo parempi, muistan kun heräsin ja näin samantien kirjahyllyssä olevien kirjojen nimet! Eli näkö oli jo täydellinen, ainoastaan kuivat silmät vaivasivat edelleen. Oikeastaan koko seuraava viikko oli samanlaista. Silmät olivat niin kuivat että käytännössä makasin kotona aurinkolasit silmillä ja verhot kiinni. Silmätippoja sai laittaa ihan koko ajan ja välillä tuntui ettei niistä ole mitään apua. Hetkittäin pelkäsin että jos silmät jääkin tuollaisiksi. Kuitenkin heti kun lääkekuuri alkoi loppua (kortisoni kuivatti silmää lisää), silmätkin paranivat huomattavasti. Pystyin tekemään normaaleja asioita, tosin silmätippoja menee yhä runsaasti. Erityisesti kuiva huoneilma, auton ilmastointi ja tuulinen sää tuntuvat kyllä silmissä. Lisäksi muutamana päivänä koin voimakasta päänsärkyä, mutta uskoisin sen johtuvan vain siitä, että aivot totutteli uusiin silmiin. Nyt voin sanoa olevani tyytyväinen leikkaukseen. Näen täydellisesti (oikeastaan paremmin kuin laseilla koskaan) ja hämäränäköni on selvästi parantunut. Minkäänlaisia valojen "leviämisiä" en ole kokenut. Aurinkolaseja pidän käytännössä koko ajan ulkona ollessa (nyt on ollutkin aurinkoisia päiviä kaksi viikkoa) ja silmätippoja laitan aina kun siltä tuntuu. En ole vielä kokeillut urheilua enkä meikkaamista, mutta eiköhän niitä pikkuhiljaa voisi uskaltaa taas aloittaa. Odotan ja toivon että tämä kuivasilmäisyys helpottaa edelleen, mutta toisaalta nyt on vasta vajaa kaksi viikkoa leikkauksesta että eiköhän parempaan päin vielä mennä. Käytin ennen leikkausta silmätippoja, joten en odota että pääsisin niistä kokonaan eroon ikinä, mutta käytön toivon vähentyvän. Parin viikon päästä jälkikontrollissa pitäisi sitten selvitä silmien lopullinen näkö ja kuinka leikkaus sujui. En voi sanoa suoraan suosittelevani leikkausta kellekään, koska jokaisen täytyy itse miettiä mitä tehdä. Kaikki riskit on kuitenkin hyvä tiedostaa etukäteen ja sen valossa miettiä kuinka paljon leikkausta haluaa. Minulle leikkaus tuo suuren avun, kun vihdoinkin näen kirkkaasti! Jos näköni sattuisi tästä kuitenkin huononemaan, mietin kyllä tarkkaan menenkö uusintaleikkaukseen. Minulla nimittäin ei ole mitään silmälaseja vastaan, jos kuitenkin tulen myös toimeen ilman. Suurilla miinuksilla kun silmälasit ovat päässä koko ajan, ja siitä toivon päässeeni lopullisesti eroon! Klinikalle ja itse leikkaukselle antaisin 9:n tai kympin arvosanaksi, mutta tämä silmien kuivuus vähän laskee arvosanaa. Toivottavasti puolen vuoden päästä voisin antaa jo kympin. :)

Silmäleikkaus kokemus - Silmaleikkaus.com

Nimi: Naikkonen


Sairaala: Firstclinic


Arvosana: 10

Noniin, itsellä oli eilen silmäleikkaus-päivä ja ainoa "paha" asia jonka tuosta keksin on ehkä hinta, ja että miksi en mennyt jo vuosia aikaisemmin tekemään tätä. Kävin Smilessä. Näkö vielä hieman sumea, mutta kuulemma kuuluu asiaan ensimmäisinä päivinä. Tässä nukutun yön myötä kuitenkin näkö tarkentunut jo ihan samanlaiseksi, kuin mitä ennen oli rillit päässä. Itse laserleikkaus oli kyllä uskomattoman nopea. Tasan 13.00 silmäleikkaussaliin ja vartin päästä olikin jo valmista. Lääkäri selitti koko silmäleikkauksen ajan rauhassa mitä tehdään ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Mitään epämiellyttävää tunnetta tai kipuja ei ollut. Silmät ovat vielä vähän valonarat, mutta nyt jo huomaa, että silmät tarkentuu jatkuvasti. Eli jos tuo 3000€ hinta ei ole ylitsepääsemätön este, niin suosittelen ehdottomasti.

Silmäleikkaus kokemus - Silmaleikkaus.com

Nimi: ***


Sairaala: First Clinic




Takaisin silmäleikkaus hinta vertailuun.

Ideoita tai kysyttävää?

Ole hyvä ja täytä lomake